
Holistinen tuoteajattelu
Liiketoimintaympäristömme on muutoksessa. Uusien tuotteiden ja palvelukonseptien kehittäminen vaatii uutta osaamista perinteisen koneensuunnitteluosaamisen lisäksi.
Tuoteominaisuudet muodostuvat laajan tuoteajattelun kautta. Holistisessa tuoteajattelun mallissa tuotekehityksen kannalta eri lähestymisnäkökulmat huomioidaan samanaikaisesti. Esimerkiksi palvelut ja markkinointi käsitetään t&k-prosessin alusta asti tuotteeseen kuuluviksi tuoteominaisuuksiksi.
Tuotteisiin liittyvien palvelujen osuus on kasvamassa. Määrittelyvaiheessa tuotekonseptiin on pyrittävä sisällyttämään kaikki markkinoiden määrittämät ominaispiirteet sekä mahdollisuudet tuotteen koko elinkaaren aikaiseen ansaintaan.
YRITYS
TYÖKALUT
Prosessi
Holistinen tuoteajattelu